Aaria-ilta: oopperalaulajat Petteri Loukio ja Julius Martikainen, pianistina Eeva Tapanen

  pe 23.10. klo  18:00

Aaria-ilta 23.10. kruunaa Ravintola Suoman syyskauden tapahtumatarjonnan. Illan aikana pianistina esiintyy Eeva Tapanen. Illan aariat esittävät oopperalaulajat tenori Petteri Loukio sekä baritoni Julius Martikainen. Juontajana Aarno Cronvall.

Petteri Loukio

Petteri Loukio on lupaava lyyrinen spinto-tenori. Hän valmistui muusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2018 Musiikin koulutusohjelmasta, esittävän säveltaiteen linjalta, ja täydensi opintojaan instrumenttipedagogiikan parissa, josta valmistui keväällä 2021.

Hänen vahvuutensa ovat ylärekisterin kirkkaudessa ja keveydessä, mutta myös kyvyssä tuottaa vahvaa romanttista ja voimakasta sointia.

Loukion läsnäolo näyttämöllä sekä liedin että oopperan piirissä on erinomaista. Lavalla hän on uskottava ja monipuolinen. Loukion äänelle sopivat sekä operaattiset että musikaaliroolit. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu perinteistä operaattista kirjallisuutta, laaja otanta eurooppalaisesta liedistä sekä suosituimpia operettiteoksia.

Julius Martikainen

Julius Martikainen on opiskellut musiikkiteatteria ja klassista laulua Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa. Näiden ohella hän on täydentänyt ammatillista osaamistaan useilla kursseilla ja lopulta työelämässä.

Kulttuurialalla Martikainen on työllistänyt itsensä runsaan kymmenen vuoden aikana teattereissa, kameran edessä, äänityskopissa, klassisen ja kevyen musiikin keikoilla, laulukoutsina, ohjaajana ja säveltäjänä.

Eeva Tapanen

Pianisti Eeva Tapanen nauttii yhteismusisoinnista ja kokee lied-musiikin sekä laulajien kanssa työskentelyn itselleen erityisen läheisinä. Eeva on ollut mukana kantaesittämässä useiden pohjoismaisten säveltäjien teoksia erilaisissa kokoonpanoissa.

Hänet on palkittu Kuopion pianokilpailussa jaetulla 1. sijalla. Eeva on valmistunut musiikin maisteriksi Tukholman kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta Stefan Bojstenin luokalta. Musiikkipedagogin tutkinnon hän on suorittanut Metropolia Ammattikorkeakoulussa opettajinaan mm. Naoko Ichihashi ja Seppo Salovius.

Nykyään Eeva opettaa pianonsoittoa ja ohjaa Lasten lied -kurssia Tampereen konservatoriossa.

Aarno Cronvall

Aaria-illan juontajana toimiva Aarno Cronvall on klassiseen musiikkiin erikoistunut toimittaja, tuottaja ja kulttuurivaikuttaja. Hän on toiminut muun muassa Savonlinnan oopperajuhlien lehdistöpäällikkönä vuosina 2000–2004 ja Metroradioihin kuuluvan Classic Radion ohjelmapäällikkönä 2005–2007.

Cronvall on myös ohjannut oopperaesityksiä ja toimii juontajana radio-ohjelmissa ja erilaisissa klassisen musiikin tilaisuuksissa.

Pääset kuuntelemaan illan aarioita ja nauttimaan Aaria á la cartesta ostamalla illalliskortin Ravintola Suoman verkkokaupasta ravintolasuoma.fi hintaan 75 € / hlö. Lipun hintaan sisältyy lasillinen talon viiniä.

Aaria menu 75€

Maa- artisokkakeittoa ja omenaa

Naudan ulkofilettä, rosmariinikastiketta ja Suoman lohkoperunat

tai

Paistettua lähivesien kuhaa, rapukastiketta, puikulaperunapyre

Suklaafondant & vadelmasorbettia

Illalliskortti 75 € sisältää alkumaljan, 3 ruokalajin menun ja esityksen lipun.

AIKATAULU

Saavuthan hyvissä ajoin paikalle

Show & Dinner
18:00 Marskin sali

VARAA LIPUT


Tapahtumat


Aaria-ilta: oopperalaulajat Petteri Loukio ja Julius Martikainen, pianistina Eeva Tapanen
pe 23.10.
18:00
Hintaluokka:



Erityisruokavaliot

Erityisruokavaliot pyritään huomioimaan ennakkoon ilmoitettaessa. Ilmoitathan mahdolliset ruokarajoitteet lipunvarauksen tai tilavarauksen yhteydessä, hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Saapuminen

JULKISILLA
Puutarhakatu 13 sijaitsee Tampereen vanhassa kaupungissa kivenheiton päässä Keskustorilta. Paikalle pääsee kätevästi mm. ratikalla sekä paikallisbussi Nyssellä.

AUTOLLA
Puutarhakatu 13 sijaitsee Tampereen vanhassa kaupungissa kivenheiton päässä Keskustorilta. Pysäköintimahdollisuuksia mm. Frenckell, Sokos, Kuninkaankulman pysäköintitalo ja kadunvarsipysäköinti.

Saavutettavuus
Tapahtumaan on esteetön sisäänkäynti ja esteettömät kulkureitit.

Pienikokoinen pyörätuoli mahtuu hissiin. Avustajan saa paikalta.

Tapahtumassa ei ole esteetöntä WC:tä.

Asiakkaan avustaja pääsee maksutta.

Tapahtumaan ei ole saatavilla erillistä pyörätuolilippua, pyörätuolipaikka järjestetään.

Tapahtumapaikka


Ravintola Suoma Ravintola Suoma
 Puutarhakatu 13
Tampere
33210

PALUU ETUSIVULLE